Voihan tuhka!

Aina kaikki ei mene tässä maailmassa suunnitelmien mukaan. Jos islantilainen tulivuori, jonka nimeä en edes yritä tähän kirjoittaa, ei olisi viime viikolla päättänyt alkaa purkautumaan, laskeutuisin näillä hetkillä Espanjan Sevillaan. Mutta sen sijaan istun Tampereella keittiön pöydän ääressä päivitämässä blogiani. Jos sen sijaan tulivuori olisi alkanut purkautua päivää aiemmin kuin se nyt alkoi, olisin todennäköisesti jumissa jossain päin maailmaa. Eli olen iloinen siitä, että ehdin kotiin ennen tätä kaaosta - mukavampi täällä on odotella ja tarkastella tilanteen kehittymistä. Esimerkiksi treenikaverini Henriette on edelleen jumissa Atlantassa, he lentävät ehkä huomenna Barcelonaan ja sieltä ajavat autoilla Tanskaan. Eli aika pitkä kotimatka on ollut heilläkin.

No, mutta tilanteelle ei nyt voi mitään. Päätimme valmentajani kanssa vielä tarkkailla tilannetta muutaman päivän ja sitten päättää mitä tehdään. Vaihtoehtona on ottaa auto ja ajaa jonkin verran etelämmäksi lämpimämpien kelien toivossa. Toivon, että tilanne kuintenkin rauhoittusi tässä mahdollisimman pian, toukokuun alussahan mulla on edessä maailman cupin -kisareissu Etelä-Ranskaan, sinne ei autolla huvittaisi lähteä... Mutta katselen tilannetta nyt päivä kerrallaan ja koitan harjoitella täällä kotimaassa mahdollisimman hyvin ja normaalisti.

Tänään lähdinkin etsimään avovettä. Täällä Tampereella Hatanpäällä pääsee melomaan Pyhäjärvelle, mutta tuulisella säällä paikka on todella arvaamaton. Niinpä suuntasimme Kalle kanssa auton keulan kohti Pälkänettä ja Kostianvirtaa. Siellä olikin aivan sulaa 2 kilometriä suuntaansa. Joessa meloessa tuntuu myös turvallisemmalta kuin avoimella järvellä, aina on lähellä rantoja, eikä tuulikaan ota joelle niin pahasti. Eikä kokemus ollut niin jäätävä kuin etukäteen pelkäsin. Vaatetta saa kyllä kylmissä vesissä meloessa olla paljon päällä, kuten alla olevasta kuvasta näkee...

Ei tämä nyt ihan Sevillan veroinen paikka ole, mutta vettä kuitenkin :)