tiistaina, heinäkuuta 13, 2010

90:s SM-mitali

Viikonlopun SM-kisat kisattiin helteisissä olosuhteissa Lahdessa. Enpä muista, että olisin ikinä Suomessa kisannut niin kuumassa kelissä. Nestetasapainoon ja kropan viilentämiseen piti todenteolla kiinnittää huomiota kisapäivinä. Uimassa tulikin siis käytyä lukemattomia kertoja.

Sunnuntaina kaulaani pujotettiin palkintojenjaossa urani 90:s SM-mitali. 100 mitalin rajapyykki siis jo häämöttää… Viikonlopun kokonaissaldoksi tuli kaksi kultaa ja MM-kisalippu ainakin 200 metrille. MM-karsintamme vähän ”läsähti” Annen sairastuttua ja hänen jättäessään kisat väliin.

Kisojen tulokset löytyvät Vesisamoilijoiden nettisivuilta ja täältä löytyy Etelä-Suomen Sanomien juttu sunnuntain kisasta. 

Eilen pidin ansaitun lepopäivän ja ehdin hetkeksi ”lomailemaan” mökille. Olipa mukavaa vain uida, löhöillä ja syödä hyvin. Tänään aamulla ajoin jo tänne Lohjalle Kisakallioon, jossa olen mukana Kanoottiliiton nuorisoleirillä. Meitä on täällä lähes 50 eri-ikäistä melojaa treenailemassa ja nauttimassa Suomen kesästä. Onkin taas mukava päästä treenailemaan porukassa ja vauhdikkaat junioripoikamme antavat minulle tiukkaa vastusta treeneissä. Viihdyn täällä perjantaihin saakka ja sitten suuntaan Kööpenhaminaan treenaamaan hyvän ystäväni Henrietten kanssa. Tiukka valmistautuminen kohti kauden pääkisoja, elokuun puolessa välissä melottavia Poznanin MM-kisoja kohti on siis alkanut!

keskiviikkona, heinäkuuta 07, 2010

SM 2010



Ensi viikonloppuna melotaan Lahdessa kotistadionnillani ratamelonnan SM-kisat. Omassa kilpailuohjelmassani on yksiköllä 200 ja 500 metriä. SM-kisat toimivat tänä vuonna MM-karsintana, joten pelissä on viikonlopun aikana paljon.

Lähtölistat löytyvät Vesisamoilijoiden sivuilta

EM 9.

EM-kisat tuli siis kisattua viime viikonloppuna Espanjan Trasonassa. Lähdin kisoihin aika luottavaisin mielin ja toivoin, että vauhtini riittäisi finaalin tuloslistalla mahdollisimman korkealle. No, lopputuloksena oli 9. sija. Tuloksena tuo ei minua tyydytä, mutta viikonlopun aikana kaikki ei kuitenkaan mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut. Juhannuksena alkanut flunssa ei sitten luovuttanutkaan otettaan Espanjassa ja itse asiassa olotilani huononi aika lailla viikonlopun aikana. Lauantaina meloin alku- ja välierät todella tukkoisena ja kipeän oloisena. Lauantai-iltana konsultoin pikaisesti lääkärini kanssa ja päätin aloittaa antibioottikuurin, jotta tulehdus saataisiin poskionteloista karkotettua. Antibiootit ovatkin tehonneet nyt alkuviikosta hyvin ja räkä on alkanut irtoamaan.

Mutta kilpailukunnossa en todellakaan viikonloppuna ollut. 200 metrillä erot ovat todella pieniä ja taso on niin kova, että jos ei ole ihan herkimmässä kunnossa niin yhtä äkkiä sitä vauhdista puuttuu se ratkaiseva sekunti. Mutta joka tapauksessa olen tyytyväinen siihen, että sain puskettua itseni sinne finaaliin puolikuntoisenakin.