keskiviikkona, tammikuuta 26, 2011

Uimassa delfiinien kanssa



Olen varmaan jo joskus aikaisempina vuosina kertonut, että täällä melominen on välillä kuin meloisi eläintarhassa: vastaan tulee delfiinejä, manaatteja, pelikaaneja ja viime vuonna näin kerran myös alligaattorin... Tänään aamupäivällä päivän toisessa melontatreenissä sain treenin viimeiseen vetoon kirittäjiä, kaksi delfiiniä alkoi hyppimään kajakkini edessä. Siis kunnon hyppyjä ilmaan ja sitten pläjäyttivät itsensä siihen eteeni parin metrin päähän ja siitä takaisin sukelluksiin. Tätä jatkui siis hetken, kunnes toinen delfiineistä päätti ottaa lähempää tuttavuutta minuun. Tämä kyseinen yksilö sukelsi kajakkini ali ja päätti hypätä ilmaan juuri melani edesta ja aivan kajakin vierestä. Ja kun täysikokoinen delfiini päättää hypätä ilmaan, niin jonkin kokoinen aaltohan siitä tulee... Ja lopputulos oli siis se, että minulta "lähti vettä kajakin alta", mentin tasapainoni täysin ja löysin itseni vedestä! Siis uimasta... Siellä siis haukoin henkeäni ja treenikaverini keräilivät tavaroita kanaalista. Ja tämä tarina on siis tosi! On taas sitten vanhuksena muisteltavaa kiikustuolissa...

Huom. Yllä oleva kuva ei ole tämän päiväisestä treenistä, eivätkä kuvan delfiinit liity tähän tapahtumaan. Kuva on viime keväältä, kun kävin vanhempieni kanssa Orlandossa SeaWorldissä. Ihan noin komeita hyppyjä ei vielä kanaalissamme ole kuitenkaan nähty... 

lauantaina, tammikuuta 22, 2011

Täällä taas!

Eli maanantaina lensin jälleen tänne Floridaan. Tällä kertaa viihdyn täällä neljä viikkoa. Sen jälkeen tulen  muutamaksi viikoksi kotiin ja sitten maalikuussa jälleen takaisin tänne. Edellleen kansainvälinen teema jatkuu Floridassa, tällä kertaa jaan kämpän kolmen irlantilaisen kanssa. Täytyy kyllä myöntää, että kun irlantilaiset ystäväni oikein innostuvat puhumaan nopeasti, olen pihalla kuin lumiukko, että mistä puhutaan... Mutta nopeasti sitä näyttää tuohonkin aksenttiin tottuvan ja olen oppinut paljon uusia sanontoja :)

Treeneissä tämä ensimmäinen viikko on ollut sisäänajoa, kroppaa pitää taas vähän totuttaa treenaamaan kaksi kertaa päivässä vesillä. Ensimmäinen viikko menee myös aina vähän sumussa, kun koittaa totuttautua aikaeroon. Pyrin olemaan ajattelematta aikaeroa likaa, enkä ota sitä sen enempää huomioon treeneissä, mutta iltapäivät ja illat tuntuvat aina kovin pitkiltä. Elämmehän täällä 7 tuntia koti-Suomen aikaa perässä. Tällä viikolla olen treenannut irlantilaisten kanssa, mutta ensi viikosta eteenpäin hyppään kanadalaisten treeniporukkaan. Vauhtia siis treeneistä ei varmastikaan tule taas puuttumaan :)

maanantaina, tammikuuta 10, 2011

Urheilja-apurahat

Tänään kävin pikaisesti pyörähtämässä Helsingissä vastaanottamassa urheilja-apurahan tälle vuodelle. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin jakoi siis tänään kesälajien urheilja-apurahat 86 urheilijalle. Jälleen kerran oli siis ilo olla vastaanottamassa apurahaa, jonka turvin sitä voi elää ja urheilla päätoimisesti.

Uusi vuosi on alkanut hyvissä merkeissä. Joulun jälkeen olen treenannut pääsääntöisesti punttisalilla ja suksilla ja hiihtokilometrejä onkin kertynyt mukavasti kuluneina viikkoina. Melontatuntumaa olen pitänyt  yllä muutamilla melontaergotreeneillä.  Eli viikot ovat olleet hyvin pitkälti perusharjoittelua. Viikon päästä sitten olenkin jo taas matkalla takaisin Floridaan. Vaikka nautinkin lumesta ja talvesta, niin kyllä mieli alkaa taas jo tekemään vesille ja lämpöiseen.