lauantaina, marraskuuta 12, 2011

IHB

Ensimmäinen leiriviikko Indian Harbor Beachillä (IHB) on takana. Onpa ollut mukava treenata taas lämpöisessä (vaikkakin aika tuulisissa olosuhteissa). Ja tänne on aina niin mukava palata! Kajakkinikin löytyi tanskalaisten varastosta ja pienen innovointituokion jälkeen kajakki saati kuljetetuksi varastolta tänne Pinesiin ilman kattotelineitä. Alla todistusaineistoa kuvan muodossa kuljetuksesta... Onneksi matkaa on vain se pari kilometriä...

Vielä vesillä ei ole ruuhkaa, mutta päivittäin uusia melojia saapuu paikalle. Tällä hetkellä vesillä treenaa meidän suomalaisten lisäksi norjalaisia, tanskalaisia, saksalaisia, kanadalaisia ja yksi ruotsalainen ja hollantilainen.

Meidän tyttöjen treeniporukka on nyt ensimmäisellä viikolla koostunut meistä suomalaisista, norjalaisista ja hollantilaisesta tytöstä. Sunnuntaina saadaa treeniryhmään vahvistukseksi viime talvelta tutut treenikaverini Henriette ja Jenny.

Arki on siis alkanut jälleen kerran rullaamaan täällä. Kroppa on totuttautunut sekä aikaeroon että siihen, että päivässä treenataan kolme kertaa. Kaikki on siis hyvin Floridan aurigon alla!

Og min norske venner, hilsener! Og takk for det gode første uken av trening sammen! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti