tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Hei taas!

Huh, aika rientää. Helmikuu hurahti ohitse aivan hirvittävällä vauhdilla. Nyt on jo maaliskuu, vaikka mielestäni juuri olikin vasta tammikuun loppu. Mutta reilut kaksi viikkoa kestänyt Sevillan leiri meni niin vauhdilla, että koko helmikuukin meni samassa tohinassa. 

Sevillan leiri oli jälleen kerran onnistunut ja sain tehtyä paljon hyviä treenejä. Leirillä alkoi jo tuntumaan, että kajakissa alkaa olla jo jonkin verran vauhtiakin. Leirin toiseksi viimeisenä päivänä tulin valitettavasti kipeäksi, päälle iski aika kova flunssa. Näin ollen edellisessä postauksessa mainitsemani 10km veto-treeni jäi valitettavasti multa tekemättä! Alkuflunssaan osunut kotimatka vähän hidasti paranemisprosessiani ja ensimmäiset päivät kotona menivätkin tiiviisti nenäliinapaketin kanssa sohvalla. Ja myös leirin jälkeinen tentti meni multa tällä kertaa ohi, yksinkertaisesti siinä flunssassa oli turha yrittää keskittyä mihinkään muuhun kuin sohvalla makaamiseen ja digiboksin tyhjentämiseen. 

Onneksi selvisin flunssasta vajaassa viikossa, eikä flunssa levinnyt sen kummoisemmaksi taudiksi. Täällä kotosalla olenkin nyt sitten tehnyt ihan perusharjoittelua ja koittanut palautua sekä leiristä, että flunssasta. Viime viikolla pidin reilut 4 vuorokautta Suunnon-sykevyötä putkeen ja nyt tuo data, joka noilta päiviltä saatiin kasaan, analysoidaan Firstbeatin-ohjelmalla. Ohjelman avulla voidaan sykevälimittauksen avulla tutkia esimerkiksi harjoitusten kuormittavuutta ja kehon palautumista. Innolla odotan palautetta tuosta jaksosta, kiva saada "faktaa" omien tuntemusten lisäksi. Nämä leirien väliset jaksot kun ovat kehon palautumisen kannalta tärkeitä, leirille on turha lähteä liian väsyneenä. 

Ajatukseni ovat jo suunnattuna seuraavaan leiriin eli Floridaan, jonne lennän ensi viikolla 5 viikoksi treenaamaan. Viime vuotisen kokemuksen perusteella odotan innolla tuonne pääsyä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti