keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2011

Hyvä ruoka, parempi mieli!

Viime viikoinen taistelu väsymystä vastaan on voitettu - ainakin hetkellisesti! On mukava tuntea taas itsensä suunnilleen normaaliksi vesillä. Väsyneenä tuntuu usein siltä, että ei enää osaa meloa. Heiluu vain holtittomasti menemään kanaalia edes takaisin :) Todellisudessa teknisesti melonta väsyneenäkin on vielä aika normaalia, sähäkkyys ja voima vain puuttuvat. Onneksi valmentajani Martin oli täällä viime viikolla tsemppaamassa minua ja antamassa hyviä vinkkejä vesillä.

Viime viikonlopun otin todella iisisti, levon kannalta. Hyvää ruokaa, hyvässä seurassa, oli viikonlopun teemana. Lauantai-iltana kokoonnuimme talomme takapihalle grillaamaan. Pitkän pöydän ääreen istahtivat suomalaisten joukkuetoverieni Annen ja Miikan lisäksi tanskalaiset kämppikseni sekä ruotsalaiset. Oli mukava vain istua porukalla ulkona ja nauttia lämpimästä illasta ja hyvästä seurasta. Sunnuntai-iltana olin nauttimassa tanskalaisten grillin antimista. Osa tanskalaisista oli sunnuntaina kalassa merellä ja niinpä saimme grilliin tuoretta makrillia - kyllä maistui!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti